Page 131 - Artikkelit

Käden rajaaminen ja luonnollinen tarjoaminen

Eero Salmenkivi
BL 2/5 92- 2/93 -1/94

1.Taustaa

Käsittelen tässä artikkelisarjassa kysymystä käden rajaamisesta tarjoussarjan kuluessa. Koska lähestyn
asiaa erityisesti luonnollisen tarjoamisen näkökulmasta, käden rajaaminen tarkoittaa ensisijaisesti käden
voiman rajoittamista. Käden jakaumaahan ei luonnollisessa, useita sangitarjouksia lukuunottamatta, pyritä
yksittäisellä tarjouksella rajaamaan, vaan jakauma kuvataan tarjoamalla värejä pisimmästä lyhyimpään.
Artikkelisarjassa tulee esiin monia tarjoamista koskevia ajatuksia teoreettisesta näkökulmasta. Tämä
toivottavasti valaisee syitä, joiden johdosta erilaisiin tarjoussopimuksiin ja konventioihin on aikanaan
päädytty. Artikkelisarjan loppupuolella nähdään jonkin verran myös konventioita itse käytännön
tarjoustilanteissa. Suuri osa esittämistäni ajatuksista ei ole mitään yleisesti hyväksyttyjä totuuksia, joten
artikkelisarjaa on syytä lukea kriittisesti.

Tarjoussarjaa koskevat tietyt säännöt, tarjoamisen kielioppi. Esimerkiksi ruututarjouksen päälle saa
samalla tasolla tarjota herttaa, pataa tai sangia muttei ristiä; tarjousvuoro siirtyy myötäpäivään jne. Näiden
sääntöjenpuitteissa pelaajat pyrkivät välittämään Partnerilleen tarpeellista informaatiota oikeasta
loppusitoumuksesta. Koska tarjoussarjaa saa kulkea vain yhteen suuntaan, määrää korkein kotipeli tai
viimeinen kannattava uhraus ajatustenvaihdon maksimipituuden. Tämän tiedon selvittäminen on
puolestaan yhteisen valtin löytämisen ohella tarjoussarjan tärkein tehtävä.

Luonnollisella tarjousjärjestelmällä voidaan ajatella olevan kaksi lähtökohtaa. Toinen niistä on
Yksinkertainen seuraus siitä. että pietitaso on selvitettävä sen itsensä alapuolella. Ajatuksen mukaan
avaus- ja vastaustarjousten on taattava sen verran voimaa, että tarjotulla sitoumuksella on kohtuulliset
kotipelimahdollisuudet. Tästä ajatuksesta seuraavat muun muassa tutut periaatteet, että hyppy on vahva ja
että reverse lupaa lisää voimaa (koska paluu partnerin alkuperäiseen väriin vaatii tikin lisää). Toinen
luonnollisen tarjoamisen perusajatus on tarjota värejä, joiden pelaaminen loppusitoumuksena sopii
tarjoajalle. Kättä kuvataan tarjoamalla, poikkeustapauksia lukuunottamatta, värejä pidemmästä
lyhempään.

Ratkaisevan kulmakiven nykyiselle luonnolliselle kehitti Ely Culbertson. Ajatus on yksinkertainen:
uusi väri on (kierroksen) vaatimus ja partneri ei saa passata siihen. Tämä mahdollistaa luonnollisen värien
tarjoamisen ilman, että tarvitaan kohtuuttoman suuria kiemuroita tai jatkuvaa hyppelemistä pelossa, että
partneri muutoin passaa ennen täyspeliä.

Uuden värin tarjouksen pelaaminen vaatimuksena merkitsee usein sitä, että sekä heikoilla että
vahvoilla käsillä voidaan tehdä sama tarjous. Tämä ei kuitenkaan useimmiten johda heikoilla käsillä liian
korkealle, koska bridgessä tikinottokyky on lähes aina kahden käden -yhteinen ominaisuus. Näin käden
voiman ja pietitason arvioiminen riippuu partnerin kädestä. Syntyy jo peruskursseilta tuttu ajatus käden
uudelleen arvioinnista tarjoussarjan kuluessa. Jos partnerilla on hyvä yhteensopivuus uuteen väriin,
yhteisen voiman pitäisi riittää tasoa korkeammallekin. Jos taas uusi väri ei sovi partnerille, hänen ei
kuitenkaan kannata passata siihen.

Ajatus, että tikinottokyky on bridgessä useimmiten kahden käden yhteinen eikä yhden käden ikioma
ominaisuus, on myös epäluonnollisten systeemien kehittelemisen taustalla. Harva luonnollinen yhden
tason avaus takaa avaussitoumuksen kotiinmenoon, ellei partneri pysty auttamaan. Täten herää kysymys,
kannattaako avausten (tai useiden jatkotarjoustenkaan) ylipäätään olla sellaisia, että ne ovat samalla
eräänlaisia loppusitoumusehdotuksia. Erityisesti puolalaiset Ruminski ja Siawinski kehittivät ajatuksia
systeemeistä, joissa avaukset eivät välttämättä lainkaan kerro siitä väristä, jossa avaus suoritettiin. Muita

Käden rajaaminen ja luonnollinen tarjoaminen – Eero Salmenkivi – BL 1992-1994 1